Smiling Lips
Kutsumanimi
Rotu, skp Väri, merkit Säkäkorkeus Syntynyt, ikä VH - tunnus |
Sakke
Englannintäys., ruuna Ruunikko 178cm 19.7.02, 12v. VH-00-000-0000 |
Koulutustaso
Painotus Omistaja Kasvattaja Hoitaja Vapaapäivä |
ko. He A, re. 140cm
Esteratsastua Sevettijärvi Satu Haetaan Sunnuntai |
Kuvat
Varusteet
Luonne
Yleisesti Sakke on herttainen ja lempeä, mutta
myös hankala ja tarmokas, eteenpäin pyrkivä hevonen. Sakke on ruunattu vasta
muutama vuosi takaperin, joten on luonteeltaan vielä hieman orimainen.
Kouluratsastus sujuu Sakelta ihan hyvin.
Tässäkin lajissa vaatii ratsastajaltaan jonkin verran, mutta pysyy
rauhallisempana kuin esteillä. Suurten askeleidensa ja vaikeustasonsa vuoksi
emme ole käyttäneet lainkaan pienillä ratsastajilla / aloittelijoilla. Osaavan
ratsastajan kanssa tekee "liikkeitä" ja ratoja HeA:tasoon asti. Olemme
kouluratsastuksessa sitten harjoitelleet esim. laukanvaihtoja, ja kaikkea muuta
mitä voitaisiin taas esteillä hyödyntää.
Esteratsastus taas on se Saken juttu! Hyppää
esteen kuin esteen, mutta vaatii ratsastajalta paljon ja kuumuu. Tarvitsee
todella taitavaa mutta rauhallista ratsastajaa pysyäkseen nahoissaan.
Ponnua suurille esteille, kapasiteettia riittää! Todella reipas. Vaikka onkin
suht. isokokoinen, kääntyy ja vääntyy näppärästi pienissäkin tiloissa.
Innostuu valtavasti, kun pääsee opettamaan muille estetekniikkaa pienillä
esteillä!
Taluttaessa hieman sättä. Varsinkin, jos tammoja
tulee vastaan/menee ohi, on Sakke aina valmis näyttämään heille kuinka hieno
oikeasti onkaan.
Maastossa vähän sama juttu. Jos maastoon ollaan
lähdössä kannattaa Saken johtaa joukkua, niin tilanne pysyy hallinnassa.
Keskellä/takana hermostuu edellämenevästä ratsukosta ja yrittää koko ajan
ohittaa heidät.
Kisapaikalla aluksi miettii, pitäisikö pysyä
rauhallisena vai tehdä jotakin... holtitonta. Kun radalle pääsee, ottaa asian
oikeasti tosissaan. Sakke on kieltämättä harvinaisen fiksu hevonen. Siinä on
taitavallakin ratsastajalla pidättelemistä, kun tuntuu että Sakkekin ajattelee
menestystä. Sekä koulu- että estepuolella.
©Satu

Kilpailut3.9.2013 - kutsu - Villit
esteratsastuskilpailut 120-130cm - 14/22 4.9.2013 - kutsu - Villit kouluratsastuskilpailut HeA - 24/30 20.10.2013 - kutsu - Villit esteratsastuskilpailut 100cm - 2/22 10.11.2013 - kutsu - Villit esteratsastuskilpailut 90cm - 14/30 10.11.2013 - kutsu - Villit esteratsastuskilpailut 100cm - 28/30 |
Näyttelyt-
|
Jälkeläiset-
|